tiistai 27. marraskuuta 2012

Piparimökki

Tämä piparimökki meni arvontavoitoksi samoihin myyjäisiin, kuin edellisessä postauksessa ollut lahjapakettikakku.
Valkovihreä kuusion sokerimassaa, valkoiset sokeria.

Takaovi. Ikkunassa "lasi" muumitikkaria. En muistanut laittaa sitä taikinan kanssa uuniin, ja sulatin sitten kaksi tikkaria kattilassa. Massaa oli todella vaikea kaataa pois kattilasta, sillä se alkoi jähmettyä ihan heti takaisin kovaksi. Häthätää kaksi päätyjen ikkunaa sain kahdella tikkarilla lasitettua. Ensi kerralla sitten tikkarimurskaa ikkunaaukkoon ennen uuniin laittoa :)
 
Ja vielä sivulta. Lumilyhty on pikeeriä. Minun piti tehdä myös hahmoja pihalle, mutta aika loppui jälleen kesken...
Katon väristä vielä, sen sai keskityttö valita :)
 

maanantai 26. marraskuuta 2012

Lahjapakettikakku

Tällainen lahjakakku meni eräiden joulumyyjäisten herkkukahvioon. Kakussa oli kaksi 4 munan kääretorttupohjaa, suklainen ja vaalea, välissä vadelmamarmeladia ja suklaamoussea. Kostutus laktoosittomalla maidolla. Kakku oli gluteeniton ja laktoositon. Perässä olevat pienet leivokset olivat maidottomia versioita kakusta.

 
 
Poro on Pentikin mallistoa, lainassa ystävältäni Tuikulta :)
Kärry on Prismasta ja oikeasti kuulemma viinitölkin teline, lautanen myös Prismasta. Kulma oli juuri sopiva kärryn aisan alle, ja lautanen pysyi näin paikallaan leikattaessa. "Peräkärry" oikeasti lahjaksi saat servettiteline :) Mutta ajoi asiansa näinkin.
Kuva pohjasta. Kaadoin tummaa ja vaaleaa taikinaa pellille sekaisin.
Mukavaa joulun odottelua kaikille!
 

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Rinsessajuhlien kakku


"Noo onkos tullut kesä tullut keeesä, nyyyt taalveen keskelle..." Soi muutaman kerran päässäni kun tätä kakkua tein :) Kesäisen kukkeaa kakun päällä. Ja tietysti Rinsessajuhlat kesken ikävimmän pimeän ajan, toivat mukavaa valoa ankeuteen. Juhlimme erästä ihanaa nuorta kaunista rinsessaa, joka täytti n. 23v.




Eväätkin olivat todella rinsessamaiset, tottakai, sillä eiväthän rinsessat syö kuin rinsessojen ruokaa.



Kukkaketoa. Kakku kukkien alla on suklamuffinitaikinaa, välissä tumma suklaamoussea, kermavaahtoa ja vadelmamarmeladia. Kuorrutus jälleen vaniljanmakuista karkkimassaa.




Ja muffinsseja. Ylemmät suklaamuffinsseja Omar-karkki täytteellä ja alemmat Omena-murumuffinsseja kermahunnulla.
Kiitos kaikille Rinsessoille <3
Suklaamuffinit:
150g margariinia
1.5dl fariinisokeria
2 munaa
3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2,5rkl kaakaojauhetta
1,5dl maitoa
omar-karkki jokaiseen (12 kpl)

Vaahdota margariini  ja sokeri.  Lisää munat joukkoon yksitellen vatkaten.Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa sekoittaen. Annostele 12 muffinivuokaan, lisää vuokiin omarkarkit ja paista 200C n. 15min

Omena-murumuffinit
125g margariinia
1,5dl sokeria
2 munaa
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
2tl kanelia
1dl maitoa

täyte:
2omenaa
1,5rkl fariinisokeria
1tl kanelia

muruseos:
75g margariinia
3/4dl sokeria
2dl kaurahiutaleita
2rkl vehnäjauhoja

Vaahdota rasva ja sokeri, lisää munat joukkoon hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenäään ja siivilöi mukaan maidon kanssa vuorotellen sekoittaen. Annostele 12 muffinivuokaan. Sekoita omenan palaset, fariinisokeri ja kaneli kulhossa keskenään. jaa seos vuokiin tikinan päälle, ja painele hieman. Sekoita muruseoksen aineet sulaan marganiiniin, ja jaa seos vuokiin. Paista 200C n. 15 min.


torstai 8. marraskuuta 2012

Kurjenmiekka ohje


Eräisiin Prinsessajuhliin on menossa tällaisia kakunkoristeita:)
Juhlittavan prinessan eräs lempikukka on kurjenmiekka. Tein siis muutaman kukan jotka _muistuttavat_ harvinaista punaista kurjenmiekkaa (en enää löytänyt netistä sen kuvaa...).
Prinsessan lempiväri on tumman/burgundin punainen, joten siitä värivalinta. Kuvat eivät ihan väriä toista oikein, mutta antavat suuntaa kuitenkin. Kimalletta on runsaasti, kuten prinsessalla kuuluukin ;)
Niin ja kurjenmiekan tekeleet kuvassa alimmaisena :)



Tässä vaihekuvaa. Kurjenmiekkaan tarvittavat osat ovat tällaiset.



Pallopäällä muotoillaan reunoja.



Osat kiinni toisiinsa


Ja kuivumaan. Muovihärpäkkeet päällä ovat kelmua, joka auttaa muotoonkuivumisessa. Kuivatusalusta on jättistuutin "kansi" :)


maanantai 5. marraskuuta 2012

Sisustusjuttuja valmistumista odotellessa


Olen jo joitakin vuosia sitten ostanut nämä wc:n tarvikkeet... Ne ovat odotelleet toista vessaa valmistuvaksi, ja nyt alkaa olla jo niin lähellä että hain ne varastosta jo sisään ;)
Maku on ehkä vuosien varrella hieman pelkistynyt, nyt en ostaisi näin koristeellisia, mutta toisaalta ne sopivat hyvin vanhan talomme romanttiseen tyyliin. Pelkistellään sitten joskus, jos uusi talo tai asunto osuu kohdalle :)
Kaikki tavarat ovat Lene Bjerreä (kyltistä en ole ihan varma) Villa Rosmarinista Lempäälän Ideaparkista.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Styroxkakku


Taannoin tein Villa Rosmarinin joulupöydän rekvisiitaksi tällaisen kakun. (Joulupöytä laitetaan valmiiksi marraskuun puolivälin paikkeilla, täytyy käydä katsomassa ihania vinkkejä...)
Alempi kerros on 26-28cm. Koko kakkuun meni yhteensä n. 1kg karkkimassaa.
Liljat tehty myös kaupan karkkimassasta. Lisäksi tavallisia sokerihelmiä.